Lihastaudit

Lihastaudeiksi eli myopatioiksi kutsutaan sairauksia, jotka aiheuttavat luurankolihasten heikkenemistä ja surkastumista. Ne ovat harvinaisia neurologisia sairauksia, joille on ominaista tahdonalaisen lihaksiston etenevä surkastuminen ja heikkeneminen. 

Sairauden edetessä liikkuminen vaikeutuu, apuvälineiden ja ulkopuolisen avun tarve kasvaa. Lihastaudit etenevät yleensä hitaasti eivätkä vaikuta elinikään, mutta on myös nopeasti eteneviä lihassairauksia, jotka lyhentävät elinikää joskus huomattavasti (esim. ALS, SMA I-II tai Duchennen lihasdystrofia). Useimmat lihastaudit ovat perinnöllisiä.

Lihasperäisissä lihastaudeissa sairauden syy on itse lihassolussa ja sen toiminnassa. Syy voi olla myös liike- tai ääreishermosolujen tai hermolihasliitoksen toimintahäiriössä. Kysymyksessä on tällöin hermoston ja lihasten toiminta- tai yhteistyöhäiriö. Näitä erilaisia hermo-lihasperäisiä eli neuromuskulaarisairauksia esiintyy tavallisimmin lapsilla, nuorilla ja työikäisillä aikuisilla. Neuromuskulaaritaudit eivät yleensä vaikuta älyllisiin tai henkisiin suorituksiin.

Lihastauti voi ilmetä jo vastasyntyneellä tai vasta myöhemmin lapsuudessa, nuoruudessa tai aikuisuudessa. Samakin diagnoosi voi olla vaikeusasteeltaan aivan erilainen jopa saman perheen jäsenillä vaihdellen lievästä toiminnanhäiriöstä vaikeavammaisuuteen.

Suomessa on nykyisten arvioiden mukaan noin 15.000 henkilöä, joilla on jokin neuromuskulaarisairaus. Yhteen diagnoosiryhmään kuuluu tavallisesti muutamasta kymmenestä muutamaan sataan henkilöä.

Lähde: https://www.lihastautiliitto.fi/fi/Lihastaudit