Jäsenkirje 2/2022

3.5.2022

Kevätaurinko houkuttaa liikkumaan luonnossa


Pitkä ja runsasluminen talvi alkaa olla takana päin, ja kevääseen heräävä luonto kutsuu liikkumaan ja viettämään aikaa ulkona. Myös yhdistyksen järjestämät tapahtumat painottuvat kesän aikana erilaisiin luontoretkiin. Tapahtumissa on huomioitu esteettömyys, joten mukaan voi lähteä huoletta erilaisista liikkumisen haasteista huolimatta.

 Nyt on myös se aika vuodesta, että lähetämme jäsenmaksulaskut tämän kirjeen mukana. Jäsenmaksut ovat yhdistykselle tärkeä tulonlähde. Niiden avulla pystymme kattamaan tapahtumien kustannuksia niin, että osallistumismaksut voidaan pitää mahdollisimman alhaisina. Muistathan maksaa jäsenmaksusi eräpäivään mennessä!

 

Ulkoilupäivä Pilvilammella Vaasassa


Vaasassa järjestetään kaikille sopiva ulkoilupäivä lauantaina 28.5. Pilvilammen retkeilyalueella. Kokoonnumme Pilvilammen parkkipaikalle (Kappelinmäentie 209) klo 11.45, minkä jälkeen jokainen voi omaan tahtiin siirtyä Närvänmutkan tulipaikalle, jossa on tarjolla mm. makkaraa, kahvia ja mehua. Yhdensuuntainen matka on noin 950 metriä.

Tulipaikka on Pilvilammen rannalla, joten grillatessa voi ihailla järvimaisemaa. Tulipaikalla on myös ulko-wc, jossa käyminen onnistuu avustettuna myös pyörätuolia käyttäviltä. Tulipaikka on meille varattuna klo 12–15.

Pieni sade ei peru retkeä. Ilmoittautumiset ja tiedot allergioista sekä erityisruokavalioista Elinalle ke 25.5. mennessä.


Tule mukaan kokeilemaan onkimista

 
Vaasassa järjestetään lauantaina 6.8. klo 12 alkaen kaikille sopiva onkimispäivä. Paikkana ovat Onkilahden puisto ja Putusillan laiturialue.

Saamme kalastuksen harrastajilta vinkkejä mato-ongintaan sekä tietoa apuvälineistä, joiden avulla myös liikuntarajoitteisen on mahdollista liikkua vesistössä ja sen äärellä. Putusillan esteettömässä ympäristössä onkiminen onnistuu myös apuvälinettä käyttäviltä.

Yhdistys tarjoaa osallistujille mehua ja makkaraa, jota voi grillata puiston grillauspaikalla. Matojakaan ei tarvitse lähteä kaivamaan, sillä yhdistys tarjoaa kalansyötit. Saamme mahdollisesti myös vinkkejä jumppaliikkeistä, joita voi tehdä sekä seisten että istuen.

Parkkipaikalta on sillalle matkaa muutama sata metriä, joten jos tuon matkan siirtyminen tuntuu vaikealta, kerro siitä ilmoittautuessasi, niin mietitään yhdessä sopiva ratkaisu. Ilmoittautumiset Arjalle ma 1.8. mennessä. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä, onko sinulla omat onkimisvälineet vai tarvitsetko sellaiset lainaksi.


Esteetön ulkoilupäivä Seinäjoella


Lauantaina 20.8. klo 12–15 järjestetään esteetön ulkoilupäivä Seinäjoella Joupiskan pururadalla. Kuljetaan parkkipaikalta (Jouppilanvuorentie 66) Aarnikotkan kodalle esteetöntä kävelyreittiä pitkin. Yhdensuuntainen matka on noin 900 metriä.

Ohjelmassa on liikkumista omaan tahtiin, makkaranpaistoa kodalla ja kuulumisten vaihtoa. Pieni sade ei peru retkeä. Ilmoittautumiset Arjalle ke 17.8. mennessä.

 
ALS-tapaaminen Kokkolassa


ALSia sairastaville ja läheisille järjestetään vertaistapaaminen keskiviikkona 10.8. klo 13 Kokkolassa hotelli Nukkumatissa (Nahkurinkatu 2). Ohjelmassa on mm. kuulumisten vaihtoa ja ajankohtaista tietoa Lihastautiliitosta. Ilmoittautumiset pe 5.8. mennessä Arjalle.

 

Lihastautiliiton järjestämät tapahtumat


MG-tapaaminen Kauhavalla


Lämpimästi tervetuloa myastenia gravista sairastavat sekä läheiset tapaamaan muita samassa elämäntilanteessa olevia ja saamaan vertaistukea lauantaina 11.6. klo 13–15 Härmän Kylpylään (Vaasantie 22, Ylihärmä, Kauhava).

Mukana tapaamisessa ovat MG-yhdistyksen paikallisesta toiminnasta vastaava Riitta Jokela sekä Lihastautiliiton järjestösuunnittelija Marjo Luomanen. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Ilmoittautumiset to 2.6. mennessä Marjolle.

 

Kesäpäivät Oulussa


Lihastautiliitto järjestää kesän aikana kolme kaikille avointa kesäpäivää eri puolilla Suomea. Yhdistyksemme on päättänyt tukea jäsenten osallistumista Oulussa järjestettäviin kesäpäiviin 17.–19.6. Paikalla voi olla koko viikonlopun tai käydä päiväseltään – mikä vain omaan tilanteeseen ja aikatauluun parhaiten sopii.

Yhdistys maksaa jäsenelle junalippua tai majoituskuittia vastaan takaisin 30 euroa henkilöä kohti. Sama 30 euron summa maksetaan myös henkilökohtaisen avustajan kuluista.

Paikalle voi saapua jo perjantaina, jolloin illalla on yhteinen ruokailu. Varsinainen ensimmäinen ohjelmapäivä on lauantai. Majoituspaikkana on Original Sokos Hotel Arina (Pakkahuoneenkatu 16, Oulu) aivan kaupungin keskustassa.


Majoituksen hinta:

• 95 € / vrk / 1 hengen huone

• 190 € / 2 vrk / 1 hengen huone

• 115 € / vrk / 2 hengen huone

• 230 € / 2 vrk / 2 hengen huone

• Lisävuode 20 € / vrk / aikuiset

• Lisävuode 15 € / vrk / alle 15-vuotiaat


Hintaan sisältyy: majoitus 1 tai 2 vuorokautta, runsas buffet-aamiainen, saunan käyttö (klo 16–22 ja kuntosalin vapaa käyttö (klo 9–21). Majoituskulut ja ruokailut ovat omakustanteiset. Päivien ohjelman maksaa Lihastautiliitto ry.

                          

OHJELMA

 

Pe 17.6.

• klo 16 majoittuminen, Marjo ja Raija vastassa

                       

La 18.6.

• klo 10–15 ohjelmaa:

- tervetuloa Ouluun ja liiton terveiset

- ohjattu Hupisaaren kierros ”Ruusuja ja romantiikkaa”

- makkaranpaistoa, pelejä ja leikkejä

- päiväkahvi kahvila Kiikussa

• klo 15–17.30 lepotauko

• klo 18 päivällinen, Oulun tori, sateen sattuessa sisätiloissa

 

Su 19.6.

• klo 8–9 aamiainen hotellissa majoittuville

• klo 10 tapaaminen Kumppanuuskeskuksessa, Kansankatu 53, luvassa yllätysohjelmaa        

• klo 11.30 palautekeskustelu

• lähtökahvi ja hyvää kotimatkaa

Ilmoittautuminen ma 30.5. mennessä. Lisätiedot: Raija Similä, p. 050 591 4244, raija.simila@lihastautiliitto.fi tai Marjo Luomanen, 040 754 9716,

marjo.luomanen(a)lihastautiliitto.fi


⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠
YHDISTYKSEN YHTEYSTIEDOT

 • Puheenjohtaja Arja Jylhä-Ketola, 040 579 4165, arjajylha2022(a)gmail.com

• Sihteeri ja tiedottaja Elina Levijoki, 040 517 7243, elinalevijoki@gmail.com

Carita Ahlvik-Fors, Pietarsaaren seudun lihastautikerho, 050 535 5428, carita.ahlvik(a)gmail.com

• Lihastautiliiton järjestösuunnittelija Marjo Luomanen, 040 754 9716, marjo.luomanen(a)lihastautiliitto.fi